Hurjat Hipit

Hurjien Hippien haastattelu Sanomalehti Karjalaisen Rokit-liitteessä 5.6.2004

Kun Rokissa satoi lunta

Median kuuluu olla ajan hermolla, mielellään etuajassa. Joensuulaisen Hurjat hipit -yhtyeen laulaja-kitaristi Janne Pirinen kritisoi tämänvuotisen Ilosaarirockin artistit jo hyvissä ajoin Rokit-liitteelle.

Suonna Kononen
.......................................

   Miltäs Ilosaarirockin tämänvuotiset esiintyjät näyttävät, Janne "Gonzales" Pirinen?
   -No esimerkiksi ulkomaanpellejen päälle en ymmärtänyt nimien perusteella yhtään mitään. Ilosaarirockin sivujen kautta olen sitten käynyt niiden nettisivuilla. Musiikkinäytteiden perusteella esimerkiksi Blood for Blood oli yksitoikkoisen oloista jynkytystä. The Soundtrack Of Our Livesin jätkällä on kuvan perusteella karsea parta, vähän niinkuin sinulla. Danko Jones haiskahtaisi olevan ulkomaanvieraista ykkönen. niillä oli mahtavat nettisivut vähän niin kuin eräällä joensuulaisella bändillä, hirveesti mp-kolmosia ja jämäkkää musaa.
   -Kotimaisista esiintyjistä pitää nostaa esille Sentenced. Niillä oli sivuillaan mp-kolmosia ainakin kuusi kappaletta. Tuntui olevan jäpäkkää jytää, ja hirmu söpön näköisiä poikia vielä. Ja mikä on loppujen lopuksi ehdottoman kova nimi, niin Tohtori Orff & Herra Dalcroze. Sairaan kova bändi, ihan saletisti tämän festarin kovin.Hurjat hipithän on soittanut keikoillakin alkunauhana kyseisen orkesterin kappaletta Timo lähti pomppulinnaan.
   No entäs muut kotimaan esiintyjät, vaikkapa Apulanta?
   -Jos oma itsetunto soittohommien suhteen alkaa mennä liian huonoksi, niin kun kattoo Apulannan livevideoita, niin sen jälkeen voi lähteä hyvillä mielin takaisin lavalle. Se on Apulannan paras puoli. Apulantahan on vähintäänkin ennalta-arvattava yhtye. Jos Apulannalta tulee single, niin voi arvata että säkeistössä mennään vähän hiljempää ja kertosäkeessä vähän kovempaa.
   -Kotiteollisuus on varmasti hyvä jos sattuu niiden molemmista biiseistä tykkäämään. Ne todennäköisesti tulevat keikalla usein. Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus on varma tapaus, jos sattuu sen biisistä tykkäämään. Se tulee todennäköisesti keikalla usein.
   Entäs Ilosaaren naisnimet? Siellä on ainakin räppäri Mariska, ja Quintessence ja Emma salokoski ovat tulossa.
   -Quintessencesta en ole koskaan kuullutkaan. Mariska on aika vitsikkään oloinen beibi. Mun suosikkini on ehdottomasti Kana. Harmi kyllä se ei ole tulossa Laulurinteelle. Kanan Staraoke on fantastista meininkiä.
   -TikTak on kanssa ollut kauan meikäläisen suosikki. Nyt tytöt alkaa olla jo kaljanostoiässä, joten en minä niistä enää niin kauheasti perusta.
   Mitenkäs Ilosaaren joensuulaiset bändit?
   -Kumikameli on paras joensuulainen esiintyjä. Kumikamelistä täyttyy sanoa näin internet-aktiivisena ihmisenä, että mp3-tuotantoa on heiltä kiitettävästi saatavilla, jopa viattomuuden ajoilta 80-luvulta, ajoilta jolloin yhtye ei ollut niin angstia kuin nykyään.
   -Stellaahan on tullut jo haukuttua julkisuudessa. Silloin en ollut kuullut niiden musaa. Nyt olen kuullut, ja täytyy sanoa, että jättää todella välinpitämättömäksi. Kavereiden bändiä pitäisi voida rakastaa tai vihata, mutta Stellaa ei voi edes rakastaa tai vihata.
   Mites alkuvuodesta kovasti haipattu 51 koodia?
   -Samat sanat kuin Stellasta. Pari kertaa olen radiosta kuullut, ja aika tavalta Anssi Kelalta kuulostaa laulaja.
   Miksei Hurjat hipit esiinny Ilosaarirockissa?
   -Tämä on hankala kysymys. Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Niksu Väistöhän on peräti meidän vanha fani. Lähetti jo neljä vuotta sitten sähköpostia meille että "hajotkaa kun olette vielä huipulla". Ehkä meidät nähdään Ilosaarirockissa 2005.
   Oletko itse harrastanut Rokissa käyntiä?
   -En enää viiteen vuoteen, ja sitäkin edeltävät pari vuotta meni niin rankassa narkoosissa, etten muista oikein mitään. Esimerkiksi kuusi vuotta sitten heräsin aamulla olohuoneen lattialta ja emäntä sanoi että olin kömpinyt siihen jo iltakahdeksalta.
   -80-luvun Ilosaarirockit muistan jostain syystä paremmin. Vuonna -82 Pilsner-yhtyeen laulusolisti Kupiaisen, Kupruilevan Elefantin laulusolisti Olli-Erkin ja heidän molempien ihanien vaimojensa kanssa oltiin menossa juomaan valkoviiniä Ilosaaren niemeen ja poliisit kaappasivat meidät. Oltiin putkassa ja poliisit piti moraalisaarnaa, "kyllä me teitä rokkareita katellaan vähän tarkemmalla silmällä". Olli-Erkki vaan siihen että eikös se jo Virran Olakin aikoinaan... Seuraavana päivänä Rokissa Kupruilevan Elefantin keikka lykkääntyi. Ja satoi lunta, sain angiinan.

Hurjat hipit ei esiinny tänä vuonna Ilosaarirockissa. Yhtyeen kotisivut löytyvät osoitteesta http://kotisivu.mtv3.fi/hipit

Hurjat Hipit


<etusivu ############
Free Web Hosting